Oi Suomi

Kirjoitan viikolla, jolloin Suomi täytti 100 vuotta.
 

On hienoa, että maamme on itsenäinen. Olen ylpeä luonnostamme ja kulttuuristamme. Tuskin olisin edes elossa ilman suomalaista saunaa. Tyyni järvenpinta kesäyönä ja etäällä kukkuva käki on jotain, mitä ei voi kokea etänä, somessa, television eikä edes kirjojen kautta. Suomalaisuus on osa minua ja minä olen osa Suomea. Sanotaan että suomalaiset ovat rehellistä kansaa. Mutta mitä on suomalainen rehellisyys? Oi Suomi.

On asioita, joiden toivoisin olevan toisin. Olen kuullut juhlapuheita, joiden sisältö ei toteudu kaikkien suomalaisten kohdalla. Minunkaan. Puheet turvallisuudesta ja tasa-arvosta tuntuvat melkein herjaamiselta, sillä olen monen muun tavoin sairastunut sairauksiin, joita yhteiskunnassamme ei ole olemassakaan. Siksi sairauksia ei ole ajoissa tunnistettu, ei tunnustettu, eikä niihin saa asianmukaista hoitoakaan. Ei tämä ole turvallisuutta, ei tasa-arvoa. Tämä tuntuu järjettömältä yhtälöltä aikana, jolloin osaamista on vaikka mihin, samoin tietoa on enemmän kuin koskaan. Kyse ei ole tiedon tai taidon puutteesta, vaan tahdon asiasta. Oi Suomi.

Miten Suomea tahdotaan kehittää? Onko kaikki kehitys edistystä? Onko pelkästään hyvä asia, että Suomi-neito esimerkisi digitalisoidaan päästä varpaisiin niin, että kännykkä ja netti toimii kaikkialla? Onko järkevää purkaa lankapuhelinverkostoa ja olla rakentamatta kiinteitä nettiyhteyksiä, valokuitua? "Tulevaisuudessa kaikki on langatonta," minulle kerrottiin kun rakensimme omaa taloamme. Meillekään ei asennettu kiinteää nettikaapelia, kun en älynnyt riittävästi kyseenalaistaa asioita tuolloin. Sokeasti tottelin niitä neuvoja, joita ylhäältä annettiin. Ja sitten sairastuin. Oi Suomi.

Jatkuva säteily toreilla ja kaupoissa, kouluissa ja kodeissa on tehnyt tehtävänsä. Jos on ensin marinoitunut enemmän tai vähemmän sisäilmapulmaisissa rakennuksissa lapsuutensa ja nuoruutensa, ja ylittää 35 vuoden rajapyykin, keho ei enää pysty vastustamaan sinne pyrkivää kuormaa. Nuoruus auttaa palautumaan. Mitä sitten kun ihminen ei ole enää aivan nuori? Mitä sitten kun soluvauriot ovat jo totta, eikä keho enää pysty suojautumaan tai palautumaan sitä pommittavilta tekijöiltä? Mitä tekee yhteiskunta kansalaisilleen: tukee ja edistää terveyttä ja hyvinvointia? Vai pyrkii estämään osallisuutta, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa? Oi Suomi.

Olen joutunut taistelemaan aivan yksinkertaisista perusoikeuksistani viimeisten vuosien aikana. Koska tämä taistelu jatkuu, en voi allekirjoittaa suomalaista tasa-arvonäkökulmaa. Tuntuu, että minua on huijattu. Ensin annettiin, sitten otettiin. Oi Suomi.

Lapsuuteni ja nuoruuteni oli onnistunut. Sain käydä kouluja, vieläpä hyviä sellaisia. Sain musiikkiluokilta sellaista henkistä pääomaa, joka on mittaamattoman arvokasta. Osaan ulkoa Finlandia-hymnin, koska sain laulaa sen niin monta kertaa nuoruudessani. Minut koulutettiin arvostettavaan ammattiin ja sain vakituisen  työpaikan. Ajattelin olevani osa yhteiskuntaa ja toimivani yhteisen hyvän puolesta, sekä töissä että vapaa-ajallani. Tunsin olevani oma itseni, eikä minua määräilty liikaa. Näin ajattelin. Sain mielestäni toteuttaa monia niitä arvoja, joita koin tärkeiksi. Minulla oli hyvä elämä. Puhun menneessä aikamuodossa, vaikka todelliseen eläkeikääni olisi vielä yli 20 vuotta. Oi Suomi.

Kun sairastuin, kaikki tämä vedettiin kuin viemäristä alas. Olin kuin ihmisjätettä, joka oli kaikkialla liian terve sairaaksi mutta liian sairas terveeksi. En ole sijoittunut mihinkään selkeään lokeroon tai jäteastiaan, vaan olen ollut lähes kaiken ulkopuolella. Määrittämätön. Oi Suomi.

Mikään ei ole ollut itsestäänselvää. En voi kulkea juuri missään ilman, että saan kovia kipuja. Jos en oireile hengitysteitse tai neurologisin pulmin toisten hajusteiden, kemikaalien ja homeisten rakennusten takia, saan vähintäänkin kovia kipuja ihmisten kännyköistä ja säteilystä, jota on lähes kaikkialla. Esteettömyysperiaate ei koske kaltaisiani ihmisiä. Oi Suomi.

En ole tietoinen Suomessa yhdestäkään alueesta, joissa ei saisi käyttää kännyköitä tai langatonta tekniikkaa. Päin vastoin: ilmainen wi-fi tuntuu olevan valttia kaikkialla. Esimerkiksi viimeisin matkani linja-autolla reilu vuosi sitten oli jotain sanoinkuvaamattoman kamalaa. Sain kipuja, joita en tiennnyt olevan olemassakaan. Miksi? Koska lähes kaikki kanssamatkustajat nypyttivät älylaitteitaan ja itse bussi oli pyörillä kulkeva tukiasema. Astuin kyseiseen linja-autoon hyvävointisena, mutta hoipuin ulos lähes toimintakyvyttömänä. Tuntui kuin kehostani olisi vuoltu paloja pois. Jalkani halvaantuivat lähes liikuntakyvyttömiksi, pää puristui kasaan. Olin ollut matkalla sairaalaan fysioterapiaan, mutta tämän reissun jälkeen käsitin, että tästäkin oli minulle enemmän haittaa kuin hyötyä. Minulla ei olisi oikeutta tai mahdollisuutta edes kuntoutukseen. Oi Suomi.

Kun vein tapaturmassa loukkaantuneen lapseni sairaalaan, tulin itse niin kipeäksi, että toipumiseen meni viikkoja. Miten voi olla mahdollista, että sairaalasta tullessa on kipeämpi kuin sinne mennessä? Oi Suomi.

Koen, että Suomi on minut sairastuttanut. Suomi voisi minut myös kuntouttaa, jos haluaisi. Pitäisi olla sellaisia paikkoja, jossa oireeni eivät pahene. Koska tällaisia säteilyttömiä, puhtaan sisäilman paikkoja ei tietääkseni ole, on minun ollut erakoiduttava kotiin. Oi Suomi.

Onneksi voin ulkoilla lähiluonnossa. Oman perheen säteilyntasoon voi vaikuttaa emmekä asu enää aivan maston juurella kuten silloin, kun sähköherkkyyteni puhkesi. Perheeni ei käytä laitteitaan kun olen kotona. Minun on mahdollista toipua kotona, niin kauan kun täällä asuminen on realistista. Voisiko yhteiskunta tukea tätä mahdollisuutta? Niukkaa on ollut. Oi Suomi.

Keskellä parasta työikäänsä olevan ihmisen elämä erakkona (vastoin tahtoaan) ei vastaa käsitystäni tasa-arvosta. Ihmisillä on oikeus tehdä työtä. En ole työtön. En ole myöskään täysin työkyvytön. Olen työpaikkakyvytön. Jos minulla olisi sellainen työpaikka ja työtehtävät, jotka vastaisivat nykyistä invaliditeettiani ja rajoitteitani, voisin tehdä ainakin jotain osa-aikaisesti. Työnantaja ei ole tähän ainakaan toistaiseksi suostunut. Onko helpompi sysätä ihminen kokonaan syrjään kuin miettiä joustavia, rakentavia ratkaisuja? Olen syrjäytynyt aikuinen. Oi Suomi.

En voi mennä työpaikalleni, koska sielläkin on langatonta teknologiaa ja hajusteita, joita kehoni ei kestä. Jos olisin joutunut pyörätuoliin, pääsisin kulkemaan ramppia pitkin. Nyt kun olen sähköherkkä mcs-potilas, minun käsketään jäädä pois. En ole mitään. Oi Suomi.

Olen sairastunut vääriin sairauksiin. Jos käytän suojavarusteita julkisilla paikoilla, ihmiset kummastelevat että mikä tuo on. Suvaitsevaisuuteen on matkaa. Suojavarusteista huolimatta tulen niin kipeäksi, että harvoin käyn missään. Kalliisiin suojavarusteisiin ei saa tukea, perusteena se että sairaus on tuntematon, eikä ole olemassa konsensusperiaatetta tai riittävästi näyttöä varusteiden hyödyllisyydestä. Kyllä minä tiedän mikä minua auttaa ja mikä ei. Mutta onko minun vikani, että tutkimusta ei (muka) ole tarpeeksi? Oi Suomi.

En voi määräillä yhteiskuntaa tai huutaa vieraille ihmisille, että täältä tulen, sammuttakaa kännykkänne! Tämän takia vaihtoehtoinani on joko invalidisoituminen tai erakoituminen. Eikö tosiaan ole muita vaihtoehtoja? Eikö Suomesta voisi luoda maan, jossa kaikilla sen asukkailla olisi oikeasti hyvä olla? Että olisi edes muutamia kaupunginosia tai palveluja, joissa ei saisi käyttää hajusteita ja langatonta säteilyä ylläpitäviä laitteita? Edes pieniä kaistoja, joita pitkin voisi kulkea? Oi Suomi.

Toivoisin Suomelta nykyistä tietoisempaa asennetta siitä, että sähkö- ja kemikaaliherkkiäkin ihmisiä on olemassa. Säteilystä voi todellakin sairastua, ja säteilyn tasoa on helppo mitata. Silti tämä tuntuu olevan tavalliselle kansalle se vaikein asia ja hullukortin näyttämisen paikka. Onko liian pelottava ajatus, että saavutetusta etuudesta joutuisikin luopumaan (esim.rajaton eli holtiton netin sekä hajusteiden käyttö)? Eikö röntgensäteiden ja asbestin haitallisuuden tietoisuuden hitaasta leviämisestä ole opittu mitään? Pitääkö kaikki jo tehdyt virheet toistaa? Oi Suomi.

Joka niemen ja notkon 4g on terveysriski eikä pelkästään ylpeiltävä asia. Se, että sairaalat ja osa kaupungeistakin on pian tekniikaltaan 5g, lienee entistäkin kamalampaa. Muualla maailmassa, ns.vanhassa Euroopassa, langatonta tekniikkaa poistetaan sieltä, missä on jo valmiiksi herkistyneitä tai selkeässä riskiryhmässä olevia ihmisiä. Suomessa kehitys on aivan päinvastaista. Ihan kuin Suomineito olisi sokea ja kuuro kansainvälisien asiantuntijoiden näkemyksille: varovaisuusperiaate olisi järkevää. Miksi kansalaisten turvallisuuteen tähtäävä periaate koskee muita maita, mutta ei Suomea? Oi Suomi.

Vähintään sairaalat, koulut, päiväkodit ja vanhainkodit tulisi riisua langattoman teknologian jatkuvan vaikutuksen alaisena olemisesta. Mitä vielä: tukiasemia on jopa koulujen katoilla ja päiväkotien pihassa. Kuinka monen ihmisen pitää sairastua, ennen kuin asialle tehdään jotain? Miksi ja mitä päättäjät eivät ymmärrä? Kuka tästä on vastuussa? Oi Suomi.

En ole tahallani sairastunut enkä tahallani hankala. Mutta todellakin tahtoisin voida elää ja toimia Suomessa kuten muutkin, tasavertaisena kansalaisena, esteettömyysperiaate huomioiden.  Oi Suomi.

Haluaisin, että minullakin olisi tulevaisuutta, toivoa ja mahdollisuuksia. Näistä puhutaan hyvin kauniin korulausein. Niin kauan kuin sairauksiani ei ole olemassakaan, en minäkään ole olemassa. Kuka puolustaisi näihin vääriin sairauksiin sairastuneita ihmisiä? Oi Suomi.

Sävelsin laulun ihmisen eksistentialistisista perustarpeista jo pienenä lapsena, kun mietin mikä elämässä on tärkeintä. Laulun nimeksi tuli Olla saa jo. 
Nyt kysyn Suomelta: saanko olla? 
Oi Suomi.

PS) Tietoa ei kuulemma ole. Eikö tosiaan?
Pitäisikö harjoitella luetunymmärtämistä? Uudet silmälasit? Oi Suomi.

Tai sitten sanotaan että ei ole syy-yhteyttä. Sanon, että onpas, tutkikaa minut niin syy-yhteys löytyy.
-Ei sellaista voi tutkia, mitä ei ole, kerrotte.
-Niin mitä ei ole? kysyn.
-Syy-yhteyttä.

Oi Suomi.


https://www.prnewswire.com/news-releases/pilot-study-shows-dramatic-difference-in-brain-activity-with-ehs-electrohypersensitive-cases-as-compared-to-controls-non-ehs-300566854.html 

https://www.degruyter.com/view/j/reveh.2016.31.issue-3/reveh-2016-0011/reveh-2016-0011.xml

http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2017/20/duo13969

https://lookaside.fbsbx.com/file/142-Reviews-Pall-PhD.pdf?token=AWwH8c1yrBd87h2liv14I-UWDYMqRSydOgjrszys9j6iclA51NBbtkjh5pjNzGS6cu7A5k9bxCCLXRe4Rhzf1Z3hAfzrhGaN--SW7wfWNAT9yL0eD5HfHjENwZ_-NXIFADDAFzD9Ah_7hivel92Y3HjW